Keilaseura Klotti ry kiittää tukijoitaan
Yhteistyössä:

Paikallissarjan syyskausi alkoi

Rauman paikallissarja pelataan edellisen kauden mukaisin säännöin keskiarvotasoituksin.  Alkaneelle kaudelle joukkueita on sarjaan ilmoittautunut kaikkiaan kymmenen kappaletta. Pelikierroksia kertyy näin 9, joista syyspuolella pelataan 5 ja loput 4 kevatkauden aikana.

!. kierroksen osalla ainoastaan kaksi joukkuetta keräsi täyden kuuden pisteen potin. Sarjajohdon otti niukasti itselleen HBC ennen liigaseura GH:n 1-joukkuetta, jota vastassa ollut Klotti yritti alussa hyvin kammeta pisteet ensimmäisestä sarjasta. Lopulta kuitenkin GH oli vahvempi.

Illan pistekuningas ilman tasoituksia oli HBC:n Juha Salo tuloksella 665 (ka. 221,67). Klotin paras kauden alussa oli Lasse Luoto vaatimattomalla 498 (ka. 166) tuloksellaan. 

Tarkemmat tulokset tästä.

Klotti voittoon paikallissarjan 7.kierroksella

Klotti voitti maanantaina 5.2.2018 pelatun paikallissarjan 7.kierroksen ottelun HBC:n joukkuetta vastaan

lukemin 4-2. Sarjat 652-651,570-587,655-544. Klotin paras pelaaja oli Tomi Sirkki, 3 sarjan tulos 587 (ka.195,7p)

 

Klotille kuokkaan paikallissarjassa

Paikallissarjan 5.kierroksella Klotti kohtasi Pensselköörin joukkueen. Ottelusta ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa,

Pensselköör voitti ottelun 6-0. Sarjat 595-543,600-474,620-519. Klotin parhaana Ville Lindroos, 478 p / 3s (ka. 159,33)

 

 

Klotti voittoon , Lahtinen 300

Paikallissarjan 6.kierros pelattiin maanantaina 15.01.2018. Klotti kohtasi Keila-89:n 1-joukkueen. Ottelu päättyi

Klotin hyväksi 4-2 (sarjat: 670-572,617-635,777-693). Klotin parasta peliä esitti Iiro Gustafsson, 668/3s (ka 222,67)

Kierroksen pelaaja oli GH:n 1-joukkueen Markus Lahtinen, pisteitä kolmeen sarjaan 726, ja paras sarja peräti 300.

Onnittelut Markukselle !  6.kierroksen jälkeen sarjaa johtaa GH:n 1-joukkue 28p,  toisena Pensselköör  24p 

ja kolmantena TeFo 22p. Klotti löytyy sijalta 4, pisteitä 18.

Paikallissarjan korjatut tulokset 4.kierroksen jälkeen

Raumansarjan tulokset on lopulta korjattu, ja oheisessa linkissä ajantasainen tilanne. Pientä hämmennystä

aiheutti ensimmäisen kierroksen ottelu, joka informaatiokatkoksen johdosta pelattiin uudelleen. 

Klotti löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta kolme. Maanantaina 20.11.2017 pelataan syyskauden viimeinen kierros.

Loput neljä kierrosta pelataan kevätkaudella.