Keilaseura Klotti ry kiittää tukijoitaan
Yhteistyössä:

Valtakunnallinen Junnu Tour

Valtakunnallisen Junnu Tourin 3. osakilpailu keilattiin viikonvaihteessa Rauman keilahallissa.  Tämä usean vuoden ajan pyörinyt turnaus keräsi Suomen parhaat nuorisokeilaajat mittelemään osakilpailupalkinnoista sekä keräämään kiertuepisteitä tulevaa Grande-finaalia varten. Mukana myös muutama venäläinen ja virolainen.

Osallistujia oli yhteensä tasan sata, joista poikia 69 ja tyttöjä 31.

Poikien puolella raumalaisista junioreista keilasi parhaiten "klotin oma poika" Eerik Hurskainen tuloksella 1108 sijoittuen sijalle 28. Hyvä tulos näille haastaville olosuhteille!

Tyttöjen puolella hienosti näytti kyntensä myös Eurajoen flikka, Amanda Leppänen. Päästyään viimeisen kovan sarjansa ansiosta finaaliin ja pärjättyään sielä vielä ihan pudotuspeleihin asti.

Lisätietoja ja tarkemmat tulokset nähtävillä Valtakunnallisen Junnu Tourin omilla nettisivuilla sekä Suomen Keilailuliiton sivuilla.

Linkit:

Valtakunnallinen Junnu Tour

Suomen Keilailuliitto

Klotille avausvoitto paikallissarjassa !

Paikallissarjan kolmannella kierroksella Klotti sai vihdoin voittoputken auki GH:n 2-joukkuetta vastaan.

Ja kun voittokantaan palattiin, se tehtiin tyylillä; kaikkia kolmea sarjaa hallittiin heti alusta alkaen ja ne myös voitettiin selvästi.

Ensimmäinen sarja 568-515, toinen sarja 564-550, ja kolmas sarja numeroin 602-554. Näin tuloksena puhdas 8-0 voitto !

Klotin paras pelaaja : Lasse Luoto keskiarvolla 200,0 p / 3 s.

Illan muissa peleissä Puukeila aloitti vahvasti GH:n 1-joukkuetta vastaan voittamalla ensimmäisen sarjan. Kaksi seuraavaa menivät kuitenkin GH:lle ja kokonaispisteetkin vielä tiukasti 1759-1788.

Kolmannessa parissa sarjaa johtava GS kuritti Keila-89 seuraa oikein olan takaa. Kokonaistulos euralaisille pistein 1924-1619 ja raskaat pisteet 8-0. GS:n vasurivirtuoosi Seppo Kataja kaatoi keiloja reilun 250 keskiarvolla.

Epävirallinen sarjataulukko kolmen kierroksen jälkeen:

Sija
Joukkue
Liitto
Kaadetut keilat
Pisteet
1
GS
Eura
5578
23
2
GH 1
Rauma
5194
12
3
Klotti
Rauma
5118
11
4
Puukeila
Rauma
5239
10
5
Keila-89
Rauma
4946
10
6
GH 2
Rauma
5185
6

 

 

Klotti ja GS tiukassa väännössä

Miesten paikallissarjan 1-divisioonan toisen kierroksen rästiottelussa Klotti vastaan GS aloitettiin heti tasaisesti kun molemmat joukkueet kasasivat ensimmäiseen sarjaan yhteistulokseksi 632 pistettä. Iiro Gustafssonin alkusarjan kaatoputki siivitti klottilaisten peliä aivan sarjan loppuun asti. Viimeisissä ruuduissa alkoi kuitenkin GS:n takaa-ajo ja ankkuri Rami Lehtomäellä oli tilaisuus kolmella 10-ruudun kaadolla viedä joukkeensa yhden pisteen voittoon. Yksi keila kuitenkin jäi viimeisessä suorituksessa pystyyn ja näin sarjan pisteet menivät jakoon 1-1.

Toiseen sarjaan lähdettäessä euralaisten kaatosuma 3-6 ruuduissa ratkaisi tämän pelin voiton kun klottilaiset vastaavasti joutuivat tyytymään vain paikkopeliin. GS:n lopun pieni odottelu ja klottilaisten viimeisten ruutujen kaadotkaan eivät  enää tilannetta toiseksi kääntäneet. Pisteet GS:lle nyt selkeästi 547 - 647 (0-2)

Kolmannessa sarjassa taas taisteltiin tasaväkisemmin koko sarjan ajan. Sarja eteni kuitenki GS:n hienoisessa hallinnassa ja päättyi lopulta euralaisten 15 pisteen voittoon. GS-kolmikon tasaisuus oli ehkäpä avain lukemiin 577-592 (0-2).

Kolmen sarjan kokonaistulos siis GS:lle 1871-1756 (7-1). Illan parasta peliä esitti GS:n Rami Lehtomäki 647 yhteistuloksella 3 sarjaan (ka. 215,66).

 

Tuloksiin

M2: Klotti ja Keila-89 4.11.

Klotin junnujoukkue sai vastaansa kolmannella kierroksella Keila-89:n veteraanit. Tasaisin pelein saatiin raskaat pisteet jaettua tasapuolisesti kummallekin joukkueelle, eli 4-4. Ensimmäisen ottelun Klotti vei pistein 547-529. Toinen ottelu oli vähän tiukempi, mutta kuitenkin saatiin vietyä raskaat pisteet kotiin pistein 628-618. Kolmannessa ottelussa katosi pelipaikka ja tulosta tuli vain 485 pisteen arvosta, johon Keila-89 vastasi 522 pisteen voimin. Otteluiden yhteistuloksetkin menivät tiukille. Keila-89: 1669 ja Klotti: 1660, jolloin Keila-89 sai vietyä 9 pisteen turvin raskaat pisteet.

Joukkueen kierroskeskiarvoa seuranneena voin todeta, että hienoa pojat! Kierros kierrokselta nousee kierroskeskiarvo.

Tuloksiin

1- ja 2-joukkue samaan aikaan radalla

Onnittelut Pori ja Rauma!!

Naisten liittomylly Tampereella huipentui tänään pelattuun finaaliin, jossa satakuntalaisuus oli tällä kertaa kovassa kurssissa.

Porilaiset veivät kirkkaimmat mitalit ja raumalaiset säestivät heti perässä sijalla 2.

Finaalin kulusta lisää SKL:n sivuilla.