Keilaseura Klotti ry kiittää tukijoitaan
Yhteistyössä:

Klotilla kotikierros valtiksessa

Klotti pelasi valtiksen 4.kierroksen kotihallissaan Raumalla.
Yhteensattumien vuoksi kierrokselta puuttui useita Klotin
avainpelaajia. Tasaisella kierroksella tämä ei kuitenkaan
haitannut paikalla olleita pelureita, vaan nousutavoite pysyi vahvasti hengissä. Kolmen voiton ja kolmen tappion myötä keula lohkon kakkoseen kasvoi ennen viimeistä Porin kierrosta. Kakkosena olevaan Ke-Ka-53 on eroa 565 pistettä. Kierroksen tulokset tulospalvelu-valikosta.

Klotin parhaat kotikierroksella Pasi Saarinen 184,8/6s ja
Jorma Järvi 174,7/6s

Paikallissarja päätökseen

Miesten I-divisioonan paikallissarjan viimeiset ottelut pelattiin maanantaina ilman muutoksia kärkipään osalta. Sarjan voitto (GH1) ja hopea (Klotti) olivat käytännössä jo varmoja ennen kierroksen pelejä. Puukeila ei kolmella pelaajalla (+ haamupelaaja ka. 160 pist.) onnistunut ohittamaan kolmantena ollutta GH:n 2-joukkuetta.

Sarjaa pelattiin nyt toista peräkkäistä kautta uusitulla pelikaavalla, eikä suurempia valituksia ole kaikunut uudesta pelitavasta.

Timo ja Jorma RKL:n mestareita

Rauman Keilailuliiton henkilökohtaiset mitalit ratkottiin Helatorstaina. Kirkkaimman mitalin itselleen keilasi Klotin nuori lupaus Timo Luoto. Alkukilpailun yhteydessä ratkesi myös liiton veteraanien mestaruus ja tämän tittelin itselleen lunasti Jorma Järvi.

Onnittelut molemmille mestareille!

Klotille valtakunnansarjan lohkovoitto

Klotin joukkue klaarasi hienosti viimeisen valtakunnansarjan kierroksen Porissa. Joukkue oli kierroksen paras 814.33 keskiarvolla. Iiro Gustafsson oli kierroksen paras pelaaja tuloksella 1363 (ka. 227.17) ja heti seuraavana oli Timo Luoto keskiarvolla 208.17. Samaiset herrat keikkuvat myös koko kauden keskiarvotilaston kärjessä.

Lue lisää...

Paulille tupla

Pauli Hurnanen voitti Klotin kauden 2011-2012 mestaruuden kukistamalla finaalissa Marko Akkasen pistein 373 - 350. Mestaruus oli Paulille toinen perättäinen. Markolla oli vielä toisen sarjan 10-ruudussa mahdollisuus voittoon, mutta se hupeni kaatoa seuranneen ränniheiton myötä. Finaaliin Marko eteni suoraan parhaalla neljän sarjan tuloksella 777.

Pronssille itsensä keilasi Jorma Järvi, jonka Pauli "kaatoi" ennen finaalia sarjoin 164 - 153.

Pauli keilasi itselleen myös seuran sisäisen Skaba-kisan voiton.

Onnittelut kaikille menestyksestä!