JANI JOHTOKUNTAAN JA PALKINTOJA KAUDELTA 2012-13
- Tietoja
- Julkaistu 12.06.2013 22:45
Rauman Keilailuliittto ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin keskiviikko-iltana, tällä kertaa Rauman OP:n tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisissä asioissa mm. uudet johtokunnan jäsenet ja pitkästä aikaa myös Klotin edustaja (Jani Koivukangas) on mukana tekemässä vastuullisia päätöksiä raumalaiskeilailun hyväksi. Vanhan johtokunnan laatimat tulevan kauden suunnitelmat (talous/toiminta) kokous hyväksyi muutoksitta. Liiton puheenjohtaja painotti tulevassa toiminnassa erityisesti koulutuksen osuutta.
Esityslistalla ollut liiton sääntöuudistus sai osallistujat enemmän puhetuulelle. Johtokunnan käsittelyssä jälleen muuttuneet, edellisen ylimääräisen kokouksen hyväksymät säännöt, käsiteltiin nyt kohta kohdalta uudelleen. Sääntöjen toinen käsittelykerta on viimeistään syksyn tilikokouksessa.
Kokousta seuranneessa kauden palkintojenjaossa myös klottilaiset pääsivät osallisiksi mitaleista ja huomionosoituksista. Henkilökohtaisia palkintoja saivat Jani Koivukangas (MAB hopea) sekä Tomi Sirkki, joka palkittiin kahdella juniorisarjojen hopeamitalilla. Tomille lankesi myös yksi naistoimikunnan stipendeistä. Lisäksi MAB 4-miehisjoukkeemme (Akkanen M, Luoto L , Luoto T, Saarinen P) ylti hopealle. Kuvassa henkilökohtaiset menestyjät (Jani ja Tomi). Onnittelut!

