HBC kaatoi Klotin luvuin 4-2
- Tietoja
- Julkaistu 01.12.2015 00:13
Paikallissarjan kuudes kierros pelattiin maanantai illalla.
Klotti sai vastaansa Hakuni Bowling Clubin (HBC). Klotin joukkueessa pelaamassa olivat tutut kasvot, Tomi ja Lassi, sekä ensikertalainen sarjapeleissä mukana Antti Sinervaara. Ensimmäinen ottelu oli tiukkaakin tiukempi. Ensin HBC johti ensimmäisen neljän ruudun jälkeen 45 pisteellä. Sitten nuori lupaava keilaaja Tomi löysi juonen ja takoi 4 upeaa kaatoa putkeen! Johon mukaan lähti myös muut joukkueen jäsenet ehjällä pelillä. Ero kurottiin kiinni ja mentiin 40 pisteellä ohi. Ysiruudussa taasen annettiin vähän takaisin, mutta kymppiruudussa sinetöitiin voitto 23 pisteellä Klottille. Tasoitukselliset pisteet seuraavasti: Tomi 216, Lassi 168 ja Antti 200. Ensimmäisen pelin pisteet siis 584-561 Klotin hyväksi!
Toisessa pelissä iski hankaluudet vastaan. Oli osuma miten hyvä tahansa taskuun, niin aina sielä oli jotain pystyssä. Pelilinjaa haettiin, pyörinnän suuntaa muutettiin, mutta mikään ei tuntunut auttavan.. vastassa oli monenlaista kuviota paikattavaksi. Toiset onnistuivat, toiset vähän huonolla säkällä epäonnistuivat. Parhaiten paikkasi HBC:n Pentti Sippola, joka sai muista kanssa pelaajista huolimatta kelpo tuloksen aikaiseksi (puhdas 194). HBC vei ottelun pistein 507-563.
Kolmannessa pelissä ongelmat jatkuivat. Pojat hakivat kuumeisesti linjaa, josta saisi edes yhdeksän keilaa kaadettua tai paikattavaksi jäisi jokin helppo kuvio. Toiveajattelusta huolimatta paikattavana oli suuri ammottava reikä tai hirvittävä puhkaisu. Paikkopeli nousi jälleen arvoon, jota HBC:n Juha Saine parhaiten toteutti. Klotin Tomin loppukiristä huolimatta HBC vei ottelun pistein 502-540.
Parasta Klottilaista keilailua esitti Tomi Sirkki, joka tasoituksellisella tuloksilla keilasi 191,33 keskiarvolla. Hyvin mukana myös Lassi (tas. ka. 166,33) ja Antti (tas. ka. 173,33).
Tarkemmat pisteet nähtävillä Rauman Keilahallin nettisivuilla.
Paikallissarja jää Joulutauolle ja seuraavat pelit pelataan vasta 11.1.2016. Tuolloin vastassa on Rauman Keilaajat, eli Rau-Kei.